Uusimmat kuvat

Yhteys / Kontakt

Kennel Yacatis
Maria Satamo
Karistojantie 449, Salo
GSM +358405174003
maria(a)satamo.net


(Suomeksi, På Svenska, På Dansk, In English)

Uusimmat kuvat

Tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran terveys

 

Yleisesti ottaen pihakoira on terve ja pitkäikäinen rotu. Mutta kuitenkin kuten kaikilla koiraroduilla myös pihakoirilla esiintyy joitakin perinnölliseksi lueteltavia sairauksia ja vikoja. Onneksemme kuitenkin rodussa esiintyvät sairaustapaukset ovat suurimmaksi osaksi vain yksittäistapauksia ja sairaiden koirien lukumäärä on hyvin pieni. Suurin osa sairauksista periytyy resessiivisesti. Koiratkin voivat sairastua. Kukaan ei voi taata, että seitsemänviikkoinen koiranpentu olisi täysin terve ja vapaa perinnöllisistä sairauksista. Pennussa saattaa olla piileviä vikoja, joita ei näe vielä pennun ollessa luovutusikäinen.

Suurimmaksi osaksi erilaiset sairaudet ja viat periytyvät resessiivisesti eli väistyvästi. Jo nimitys väistyvä paljastaa, ettei tällaisen taipumuksen kantajayksilöä voida tunnistaa sen ulkoasun perusteella. Vastuuntuntoiset kasvattajat käyttävät jalostukseen vain terveiksi todettuja yksilöitä. Tästä huolimatta saattaa käydä niin ikävästi, että kaksi tervettä jalostuskoiraa, jotka kantavat väistyvänä samaa sairaustaipumusta, paritetaan keskenään ja tulokseksi saadaan sairas tai sairastuva yksilö. Usein nämä periytyvät sairaudet puhkeavat vasta kun koira on jo ohittanut pentu- ja nuoruusiän. Näin ollen kasvattaja ei voi olla vastuussa myöhemmällä iällä todetuista sairauksista, olivatpa ne sitten perinnöllistä laatua tai eivät. Ostajan tulee ottaa huomioon, että hän pennun hankkiessaan ostaa sen siinä kunnossa kuin se luovutus hetkellä on. Pennun luovutus hetken terveydentila käy selville pennun mukana tulevasta eläinlääkärinlausunnosta.

 

Pihakoiralla esiintyvät perinnölliset tai niihin rinnastettavat sairaudet ja viat:
LONKKANIVELDYSPLASIA eli LONKKAVIKA
Normaali, terve nivel merkitään FCI:n kansainvälisen arvosteluasteikon mukaisesti A tai B. Lievät muutokset merkitään C:llä, D tarkoittaa keskivaikeita ja E vaikeita muutoksia. Lonkkadysplasiassa reisiluun pää ei asetu normaalin tiiviisti lonkkamaljakkoon lonkkanivelen poikkeavan rakenteen vuoksi. Nuorilla koirilla tämä ilmenee tavallisesti nivelen löysyyden aiheuttamana sijoiltaan menona ja vanhemmilla koirilla nivelrikkomuutoksina. Vaikeat nuorten koirien häiriöt johtavat ajan myötä myös nivelrikkomuutoksiin. Tyypillisiä oireita ovat jäykkyys levon jälkeen, kipu rasituksen jälkeen sekä jatkuva tai kausittainen ontuminen. Oireita voidaan lievittää särkylääkkeillä, levolla ja akupunktiolla. Pihakoiran kokoisella koiralla vaikea-asteinen dysplasiakaan ei välttämättä hankaloita koiran elämää liikaa. Kunhan muistetaan huolehtia riittävästä lihaskunnosta ja tarkkailla ettei koira pääse lihomaan. Jalostuskoirien lonkat on syytä tutkituttaa ennen astutusta.
LEGG-CALVE-PERTHES ELI REISILUUN ASEPTINEN KUOLIO
Tätä nuorten pienikokoisten koirien lonkkanivelen sairautta kutsutaan yleisimmin nimellä Legg-Perthes. Sairaus johtaa reisiluun pään kuolioitumiseen alueen verenkierron häiriöiden vuoksi. Kuolioituneen luun tilalle muodostuva uudisluu on hyvin haurasta ja murtuu helposti. Nivelmurtumien ja uudisluun muodostumisen seurauksena nivelen muoto muuttuu mikä puolestaan johtaa nivelrikkoon. Oireet ilmenevät tavallisesti asteittain pahenevana ontumisena noin 4 - 11 kuukauden iässä. Myös äkillisesti alkaneita oireita on raportoitu. Kipu aiheutuu alueelle kehittyvästä nivelrikosta sekä kuolioituneen luun murtumista. Legg-perthesin puhkeamiseen voi vaikuttaa usea eri asia esim. trauma, hormonaalinen tai geneettinen vaikutus. Sairautta pidetään perinnöllisenä, mutta sen periytymismekanismia ei tunneta. Todennäköisesti legg-perthestä on ollut rodun kantakoirissa, mutta ei tiedetä kuinka laajalle se on levinnyt pihakoirakannassa. On olemassa riski, että sairaustapaukset tulevat lisääntymään tulevaisuudessa. Hoitona on leikkaus, jossa reisiluun pää ja kaulaosa poistetaan. Reisiluun pään poistosta ei ole havaittu olevan haittaa pienillä koirilla, sillä kevyen koiran lihasmassa pystyy pitämään lonkan alueen vakaana.
PATELLALUKSAATIO ELI POLVILUMPION SIJOITAANMENO
Polvilumpion sijoiltaan meno voi olla tapaturmainen tai perinnöllinen. Patellaluksaatiossa polvilumpio siirtyy normaalilta paikaltaan reisiluun alapään tilaurasta polven etupuolelta sen sisäpuolelle. Patellaluksaatio luokitellaan Putnamin asteikon mukaan neljään vaikeusasteeseen. Patellaluksaatio voi ilmetä usein eri tavoin. Sijoiltaan menon lievimmässä asteessa saadaan polvilumpio painettua sivuun, mutta se palaa paikoilleen. Vaivasta kärsivä koira voi seisoa polvet yhdessä tai olla kinnerahdas. Tavallisimmin tilanteessa, jossa polvi luksoituu ja palaa heti sijoilleen, koira liikkuu epäpuhtaasti välillä hyppien ja loikkien. Jotkut koirat voivat myös kieltäytyä kulkemasta portaita tai hyppäämästä. Pysyvämmässä luksaatiossa koira liikkuu niiaavin kyykkyaskelin varpaat sisäänpäin. Vakava-asteisimmissa patellaluksaatioissa koira saattaa olla kyyristyneenä, polvet koukussa ja sisäänpäin kääntyneenä. Suurin osa koiran painosta siirtyy tällöin eturaajoille. Lieväkin luksaatio lisää polven alttiutta muille vaurioille (esim. ristisiderepeämät), jotka saattavat vaatia leikkaushoitoa. Patellaluksaation tarkkaa periytymistä ei ole selvitetty. Lieviä tapauksia hoidetaan harvoin, koska ne eivät välttämättä aiheuta pienikokoiselle koiralle ongelmia. Vaikeampiasteisen ongelman ollessa kyseessä polvilumpion sijoiltaanmeno rajoittaa voimakkaasti koiran normaalia liikkumista ja toimimista. Leikkaushoito on usein tällöin välttämätön, mutta sekään ei välttämättä paranna koiraa täysin. Jalostuskoirien polvet olisi hyvä tutkituttaa ennen astuttamista.
HAMMASPUUTOKSET
Pikkupennulla pitäisi olla 28 maitohammasta, aikuisella koiralla 42 pysyvää hammasta. Hammaspuutokset ovat pihakoiria ja useita muita rotuja vaivaava vika. Hammaspuutokset ovat useimmiten kosmeettisia, yksittäisiä välihampaan puutoksia, eivätkä haittaa koiran normaalia elämää. Hammaspuutokset kuitenkin tapaavat kertaantua, mikäli niihin ei kiinnitetä jalostuksessa huomiota.
PURENTAVIAT
Pihakoiralla kuuluu olla leikkaava purenta, mutta myös tasa-, ala-, sekä yläpurentaa esiintyy. Lievä purentavika on lähinnä kosmeettinen ongelma, mutta joissain tapauksissa voidaan joutua poistamaan tai hiomaan koiran hampaita, jotta leuat asettuvat normaalisti.

HUOM!
Maitohampaiden irtoamista on syytä seurata, varsinkin kulmahampaat saattavat olla lujasti kiinni jolloin ne voidaan joutua poistattamaan eläinlääkärillä.