© Kennel Yacatis

KELPIE

Australiankelpie on hyvin tarkkaavainen, innokas ja erittäin älykäs; lauhkea, sopeutuvainen, väsymättömän tarmokas, uskollinen ja työteliäs koira. Se rakastaa toimintaa, on innokas oppimaan ja kykenee myös itsenäiseen työskentelyyn.

 

Australiankelpien omistajaksi sopii aktiivinen, huumorintajuinen, kärsivällinen ja ulkoilusta pitävä ihminen. Kelpiet ovat parhaimmillaan lenkkikaverina tai harrastuskoirana tokossa, agilityssa, pk-lajeissa tai paimennuksessa. Rotu soveltuukin erinomaisesti harrastuskoiraksi mikä on helposti ymmärrettävissä, kun ajattelee rodun käyttöhistoriaa. Kun koira on saanut toiminnantarpeensa tyydytettyä, se on helppo ja sopeutuvainen koira kotioloissa. Vahtikoiraksi tai pelkästään lasten leikkikoiraksi ne eivät sovi. Lasten kanssa koira kyllä viihtyy, mutta perheen aikuisilla tulee ehdottomasti olla päävastuu koiran hoidossa. Näitä koiria ei voi myöskään pitää jatkuvasti tarhassa yksin tai edes muiden koirien kanssa. Australiankelpie ei viihdy koiratarhassa tai pihan perällä narun päähän sidottuna, ilman virikkeitä, ilman töitä. Australiankelpiellä on lyhyt turkki eikä koira tarkene yksin ulkona talvipakkasilla.

 

Ensimmäiset australiankelpiet tuotiin Suomeen 1970-luvun alussa työkoiriksi karjatiloille. Nämä koirat tulivat Ruotsista ja olivat työlinjaisia working kelpieitä. Ensimmäinen Kennelliittoon rekisteröity australiankelpie tuonti on vuodelta 1975. Australiankelpieiden kasvatustyö Suomessa alkoi 1980-luvun loppupuolella.

 

Australialainen paimenkoirarotu, kelpie, on nimetty skotlantilaisten paimenten usein käyttämän koirannimen mukaan. Kelpie on gaelin kieltä ja tarkoittaa veden henkeä. Tämä usein hevosen hahmossa ilmestyvä henki houkutteli ihmisiä veteen ja jossa sitten hukutti heidät.

 

Australiassa lammas- ja karjataloudesta oli muotoutunut tärkeä elinkeino. Oli siis luonnollista, että paimenkoirista tuli siirtolaisille korvaamattomia apulaisia. Australian olosuhteet poikkesivat hyvin paljon vihreän saarivaltion olosuhteista. Kuivilla alueilla tarvittiin laajoja laidunmaita, joten eläinlaumojen kasvaessa myös tilakoot kasvoivat eurooppalaisen mittapuun mukaan valtaviksi. Australiassa lammastila voi olla kooltaan 500 000 hehtaaria ja nautatila jopa yli kolme miljoonaa hehtaaria.

 

Näissä olosuhteissa tarvittiin itsenäiseen työskentelyyn kykeneviä, älykkäitä ja kestäviä paimenkoiria. Koirilla tuli olla voimakas paimennusvietti ja halu tehdä töitä isäntänsä kanssa. Niiden tuli olla luonteeltaan riittävän kovia, jotta ne pystyivät paimentamaan enemmän tai vähemmän villejä karjalaumoja ja äksyjä merinolampaita. Luonteen lujuudesta ja oma-aloitteisuudesta huolimatta kelpiestä muotoutui vähään tyytyvä, tottelevainen ja helposti koulutettava työkoira. Se on väsymätön työskentelijä, joka jaksaa keskittyä tehtäväänsä säästä ja ulkopuolisista häiriöistä piittaamatta.

 

Dingon verta?

 

Epäilys dingon osuudesta kelpien perimässä on ollut olemassa rodun alkutaipaleelta asti. On mahdollista, että dingoa löytyy joistakin kelpieistä, mutta löytyykö sitä jokaisesta kelpiestä on edelleen mysteeri. Tarinoita dingoista on paljon mutta mitään varmoja todisteita niiden osuudesta australiankelpie rodun syntymään ja kehittymiseen ei ole löytynyt. Yhdennäköisyys varsinkin working kelpieiden kanssa on kuitenkin silmin havaittavissa.

Lähde SBCAK ry.